Oletko ollut samassa jännittävässä tilanteessa useita, jopa satoja kertoja, mutta siitä huolimatta jännitysoireet aina toistuvat? Sosiaalinen jännittäminen on sitä, että toistuvasti sama arkinen tilanne aiheuttaa jännitystä ja ahdistusta. Tällaisia tilanteita voivat olla vaikkapa ruokailutilanteet, palaverit, työpaikan kahvihuoneeseen meno, itsensä esitteleminen uusille ihmisille, kaupassa asiointi tms. “Maalaisjärjellä” ajateltuna luulisi, että toisto veisi jännittämisen pois. Kunhan vaan menee samaan tilanteeseen usein, siihen tottuu, ja pian jo jännitys häviää. Kyllä, näinkin voi joskus käydä – esimerkiksi kun henkilö, joka ei kärsi traumaperäisestä stressistä, harjoittelee säännöllisesti esiintymistä, hän tottuu siihen ja jännitys lievenee. Mutta kun kyseessä on henkilö, joka kärsii traumaperäisestä stressistä ja siitä johtuvasta sosiaalisesta ahdistuneisuudesta – toistuva harjoittelu ei välttämättä autakaan. Itsensä pakottaminen ahdistaviin ja jännittäviin tilanteisiin auttaa ehkä tottumaan epämiellyttävään tunnetilaan ja jotenkin selviämään sen kanssa, mutta se ei vie ahdistusta eikä jännittämistä pois.   Tässä blogikirjoituksessa löydät seuraavat aiheet:

Miksi altistaminen ei aina auta?

Sosiaalisen ahdistuneisuuden taustalla on usein traumaperäisiä syitä. Jotakin sellaista on tapahtunut elämässä, joka on rikkonut perusturvallisuuden tunteen, usein jo lapsuudessa. Tällaisia syitä voivat olla esimerkiksi koulukiusaus tai epävakaa ja turvaton kodin ilmapiiri. Erityisesti pitkäkestoinen traumaperäinen stressi ja pelossa eläminen saavat aikaan fyysisiä muutoksia niin kehossa kuin aivoissakin. Jatkuva varuillaan olo saa lihakset jännittymään ja hermoston ylivirittymään, keho on siis jatkuvassa “taistele- tai pakene”-tilassa. Lopulta tällaisesta olotilasta tulee ns. “normaali olotila”, eikä ihminen saata enää edes kyseenalaistaa jatkuvaa ylivireää ja jännittynyttä oloaan. Sosiaalinen ahdistuneisuus ja jännittäminen on sitä, että aivot hälyttävät vaarasta myös arkisissa tilanteissa. “Taistele – tai pakene”- reaktio kytkeytyy kehossa tarpeettomasti päälle. Kun tämä tapahtuu jossakin tilanteessa ensimmäistä kertaa, aivoihin jää nopeasti muistijälki, että tilanne koetaan uhkaavana. Joten jatkossa kun menemme samaan tilanteeseen, ahdistus ja jännitys nostavat taas päätään, koska aivot ja keho muistavat edellisestä kerrasta, että tätä piti pelätä. Tämä on aivan normaali mekanismi, joka opettaa meitä välttämään vaaroja ja tekemästä samoja virheitä uudelleen ja uudelleen, mutta sosiaalisesta ahdistuneisuudesta kärsivällä tämä mekanismi ei toimi tarkoituksenmukaisesti. Ja tämä on se syy, miksi altistaminen eli toistuvasti samaan tilanteeseen meneminen ei aina välttämättä auta – keho toistaa automaattisesti “taistele- tai pakene”-reaktiota, vaikka järjellä tietääkin, että mitään pelättävää ei ole ja aiemminkin tästä tilanteesta on selvitty. Jotta voisimme päästä kokonaan eroon aivojen ja kehon hätätilasta ja virheellisistä varoituksista, on meidän hoidettava juurisyytä, eli keskeneräistä traumaa.

Hoidetaanko oiretta vai juurisyytä?

  Usein sosiaalisen ahdistuneisuuden ja jännittämisen hoito on nimenomaan oireen hoitoa. Eli tavoitteena on löytää keinoja siihen, miten voisi hallita jännittämistä ja miten voisi säädellä omia tunteita. Tämä onkin varsin tärkeää, sillä itsesäätelyn keinot ovat aina elämässä tarpeen. Oireen hoito ja helpottaminen ei kuitenkaan hoida pois juurisyytä – itse ongelman aiheuttajaa. Niin kauan kun keho on (traumaperäisistä syistä) kroonisesti jännittynyt ja hermosto ylivirittynyt, se toistaa itselleen tuttua kaavaa -> havaitsee vaaran ja käskee taistelemaan – tai pakenemaan. Ja näitä tunteita voimme kyllä opetella hallitsemaan ja säätelemään, mutta siitä saattaa tulla loppuelämän mittainen sisäinen taistelu. Sen vuoksi onkin todella tärkeää, että keho saisi palautua takaisin luontaiseen rentouteen ja turvan tunteeseen. Traumaperäiset fysiologiset muutokset täytyy hoitaa kehon kautta. Vasta traumaperäisen jännityksen vapautuessa kehosta, aivotkin huomaavat, että todellista vaaraa ei olekaan. Itse suosittelen aina TRE-menetelmää (Tension and trauma releasing exercises) sekä kehollista Rosen-terapiaa, mutta keinoja on varmasti monia – tärkeintä on pysähtyä pohtimaan, voisiko sosiaalisen ahdistuneisuuden juurisyy ollakin kehossa ja mitä sille voisi tehdä?

Hanki ensin selviytymisen työkalut

Eli olemme nyt puhuneet siitä, että altistaminen ei välttämättä vie pois jännitystä ja ahdistusta, jos keho kantaa keskeneräistä traumaa. Altistaminen muuttuu helpommaksi ja tehokkaammaksi silloin, kun

Silloin kykenemme menemään taas jännittäviin tilanteisiin ja altistamaan itsemme, ilman pelkoa siitä, että emme selviäisi tilanteesta.

Miten voisin löytää sisäisen turvan ahdistuksen keskellä?

Sisäinen turva löytyy kehon kautta. Ihminen, jolla ei ole itsesäätelyn ja itsensä rauhoittamisen työkaluja, ei hyödy altistamisesta. Se on sama kuin heitettäisiin uimataidoton järveen ja sanottaisiin, että kyllä se oppii uimaan, kun tarpeeksi monta kertaa heitetään. Ei, valitettavasti niin ei käy. Uimarille täytyy antaa mukaan pelastusrengas – jokin kelluntaväline, johon hän voi tukeutua. Jännittäjälle tämä kelluntaväline on itsesäätelyn taito. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kun huomaa paniikin nousevan pintaan, pystyy ottamaan sen vastaan tietoisesti ja hätääntymättä. Sen jälkeen on mahdollista rauhoittaa omaa oloaan nopeilla kehomieli-harjoituksilla. Kyky maadoittua ja palata turvan tunteeseen syntyy siitä, että pystyy palaamaan yhteyteen oman kehonsa kanssa (paniikki katkaisee kehon ja mielen yhteyden ja sen vuoksi tunteet ottavat vallan).  

Nopea maadoittava ja sisäistä turvaa vahvistava harjoitus voi olla esimerkiksi tällainen:

Jotta voisimme edetä elämässä eteenpäin, emme voi loputtomasti vältellä jännittäviä ja ahdistavia tilanteita. Sen vuoksi onkin tärkeää, että kehomme olisi mahdollisimman rento (vapaa stressistä ja traumoista) ja että meillä olisi jokin pelastusrengas – eli kyky ottaa vastaan tunteita ja säädellä niitä. Silloin altistaminen alkaa toimia ja voimme kokea sisäistä turvaa myös ahdistuksen keskellä.